Vaihtokapula
Blogipostauksen pääkuvan alt-teksti

huhtikuu 22, 2023

Vaihtokapulalla voi tehdä hyvää koko elinympäristömme hyväksi

Tänään lauantaina, 22.4. vietetään kansainvälistä Maan päivää, eli Earth Daytä. Sitä vietetään puhtaan veden ja ilman sekä koko elinympäristömme hyväksi. Kyseistä päivää on vietetty jo yli viidenkymmenen vuoden ajan, eikä suotta, sillä sen tarkoituksena on kannustaa ihmisiä ympäristöasioiden pariin, jotta voimme turvata luonnon monimuotoisuuden säilymisen ja tasapainoisen elämän tuleville sukupolville.

Elektroniikkajäte on yksi suurimmista jätevirroista EU:ssa

Yhteiskunnan modernisoituessa ihmiset ovat hankkineet yhä enemmän sähkö- ja elektroniikkalaitteita kotiinsa; mikro vaihdetaan uuteen pienen vian ilmentyessä, imuri menee vaihtoon imutehon hiipuessa ja puhelin heitetään pöytälaatikkoon uuden mallin tieltä.

Elektroniikkajäte on yksi suurimmista kasvavista jätevirroista EU:ssa. Ja silti vain 40% siitä kierrätetään. Sähkö- ja elektroniikkalaitteissa on paljon haitallisia aineita, jotka vaikuttavat ympäristöömme negatiivisesti.

Esimerkiksi kännykät sisältävät paljon arvokkaita jalometalleja, joiden louhimisen hiilijalanjälki on merkittävä. Kiertotalouden lisääminen onkin yksi keskeisimmistä keinoista päästä lähemmäs ilmastotavoitteita.

Laittamalla kapulasi kiertoon edistät kiertotaloutta

Kiertotalouden avulla voimme vähentää ympäristömme kuormitusta ja vähentää kasvihuonepäästöjä. Pienillä teoilla, kuten jätteiden syntymisen ehkäisyllä sekä materiaalien uudelleenkäytöllä saamme tehtyä hyvää maapallollemme.

Jotta elektroniikkajätteen määrää voitaisiin vähentää, on puhelimien kierrättämiseen ja elinajan pidentämiseen keksitty uusia, innovatiivisia tapoja. Täysin toimimattomat puhelimet voi viedä SER-kierrätykseen, jotta laitteen sisältämät materiaalit voidaan uudelleenkäyttää tai kierrättää.

Jos pöytälaatikosta löytyy kuitenkin käyttökelpoisia puhelimia, jotka ovat joutuneet väistymään uuden, hienomman mallin tieltä, kannattaa ne laittaa kiertoon esimerkiksi meidän kauttamme. Aataminaikaiset luuritkin kätkevät kuoriensa sisälle kultaa, kuparia, hopeaa ja jopa hiukan platinaa. Kierrättämällä kallisarvoiset raaka-aineet vähennämme päästöjä ja säästämme luontoa.

Joskus pöytälaatikosta voi löytyä niin sanottuja kakkos- ja kolmospuhelimia pahan päivän varalle. Usein ne kuitenkin unohtuvat laatikon pohjalle, joten sen sijaan, ne voisi laittaa kiertoon ja antaa niille lisää elinaikaa.

Jotta varmistamme puhelimien toimivuuden, käyvät kaikki Vaihtokapulan käytetyt puhelimet läpi tiukan seulan ennen myyntiin nostoa. Näin varmistamme, että suomalaiset saavat hyviä puhelimia halvalla.

Käytetyn puhelimen laittaminen uudelleen myyntiin vähentää elektroniikkajätteen kuormaa, joten se on yhteiskunnallisesti hyvä valinta.

Laitetaan siis yhdessä hyvä kiertämään ja laitetaan kapuloita rattaisiin ilmastonmuutokselle!

Vanhan puhelimesi osalta suosittelemme tässä vaiheessa hyödyntämään DNA Vaihtohyvitystä. Myymällä puhelimesi DNA:lle saat hyvityksen tuotealennuksena, lahjakorttina tai rahana tilille. Katso vanhan puhelimesi hyvityshinta osoitteesta:  https://www.dna.fi/vaihtohyvitys

Jaa artikkeli:
Vaihtokapula

Palvelemme arkisin klo 9–17.

Kapulatakuu Plus | Etämyynnin tilaus- ja toimitusehdot | Laiteostojen sopimusehdot | Tietosuojaseloste | Evästekäytännöt

Copyright 2024 DNA Oyj.

Hyvemmät puhelimet