
tammikuu 26, 2025
Mikä tekee käytetystä puhelimesta hyvän?
Vaihtokapulan toimintaa on alusta asti ohjannut hyvyys. Ihan ensimmäisistä työpajoista asti, meidän toimintaa on ohjannut halu tehdä jotain vallankumouksellisen hyvää.
Vaihtokapulan jokainen kapula tarkistetaan ja teknisten ominaisuuksien hyvä toimivuus varmistetaan. Virheitä joita ei välttämättä huomaa käytössä voivat olla esimerkiksi näytön erilaiset pikseliviat tai vaikka kuvakkeiden palaminen näyttöön. Puhelimiin erikoistuneet hyvät asiantuntijamme suorittavat puhelimille tekniset testit, sekä määrittelevät niiden kosmeettisen kunnon Vaihtokapulan standardien mukaisesti. Vaihtokapulan käytetyissä puhelimissa heikoin ulkoinen kuntoluokka on hyvä. Eli jokainen vaihtokapula on aina hyvä.
Käytetyn puhelimen ostaminen on helppoa ja turvallista
Ihan alusta asti on ollut selvää, että käytetyn puhelimen ostamisen pitää olla yhtä helppoa ja turvallista kuin uuden puhelimen ostaminen. Niinpä Vaihtokapulan käytetyissä puhelimissa on aina 12 kk takuu. Niitä voi myös käyttää kaksi viikkoa ja varmistua ennen lopullista ostopäätöstä, että puhelin toimii kuten pitää. Kun uusi kapula on käytössä ja vanha on jäänyt turhaksi, sen voi näppärästi myydä Vaihtokapulalle. Tällöin käytetyn puhelimen ja kiertotalouden hyvyys kulminoituu:
Valitset hyvän käytetyn puhelimen hyvään hintaan. Eli säästät rahaa ja luontoa. Kun vielä laitat vanhan puhelimen kiertoon saat siitä hyvän korvauksen ja teet taas hyvän teon maapallolle, kun harvinaiset ja kriittiset materiaalit voivat palvella vielä seuraavalla käyttäjällä tai vaihtoehtoisesti päätyvät tietoturvallisesti ja hyvin kierrätyksen piiriin.
Miksi käytetty puhelin on parempi maapallolle?
Nykyisen keskimääräisen vajaan kahden vuoden käyttöiällä selkeästi yli 80 % puhelimen päästöistä tulee valmistuksesta ja logistiikasta. Vaikka onnistuisimme pidentämään kaikkien puhelinten käyttöikää, suurin osuus päästöistä tulisi edelleen valmistuksesta ja logistiikasta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos onnistuisimme EU:n alueella esimerkiksi pidentämään puhelinten käyttöikää vuodella, puhelinten päästöt vähenisivät lähes 30 % ja jos onnistuisimme pidentämään käyttöikää kahdella vuodella päästöt vähenisivät yli 40 %.
Antamalla lisää käyttöaikaa jo tuotetulle tavaralle säästämme paitsi materiaaleja, myös energiaa jota käytetään koko tuotannon ja logistiikkaketjun ajan, eli kaivoksista myymälähyllyyn. Tämän lisäksi tuemme suomalaisia yrityksiä, jotka tekevät käytetyn puhelimen ostamisesta mahdollisimman hyvää ja turvallista.
Käytetty puhelin on hyvä valinta
Käytetty puhelin ei välttämättä ole teknisiltä ominaisuuksiltaan parempi, mutta se voi olla moninkertaisesti hyvä. Ja meidän mielestä jokainen saa olla sellainen kuin on, myös jokainen kapula ja asiakas. Niinpä Vaihtokapula on rohkeasti hyvempi kuin uusi, vaikka suomen kielessä ei sellaista sanaa vielä olekaan.
Lue lisää älypuhelinten luonnonvarojen käytöstä Geologian keskuksen Digitalisaatio ja luonnonvarat raportista.

Jaa artikkeli:
Palvelemme arkisin klo 9–17.
Kapulatakuu Plus | Etämyynnin tilaus- ja toimitusehdot | Laiteostojen sopimusehdot | Saavutettavuus | Tietosuojaseloste | Evästekäytännöt
Copyright 2025 DNA Oyj.Hyvemmät puhelimet
Apple
- Apple AirPods (2nd Generation)
- Apple iPhone 12
- Apple iPhone 12 Pro Max
- Apple iPhone 13
- Apple iPhone 13 Pro
- Apple iPhone 13 Pro Max
- Apple iPhone 14
- Apple iPhone 14 Plus
- Apple iPhone 14 Pro
- Apple iPhone 14 Pro Max
- Apple iPhone 15
- Apple iPhone 15 Plus
- Apple iPhone 15 Pro
- Apple iPhone 15 Pro Max
- Apple iPhone 16
- Apple iPhone 16 Plus
- Apple iPhone 16 Pro
- Apple iPhone 16 Pro Max
- Apple iPhone 16e
- Apple iPhone 17
- Apple iPhone 17 Pro
- Apple iPhone 17 Pro Max
- Apple iPhone Air
- Apple iPhone SE 2022
- Apple iPhone XS
- Apple iPhone XS Max
Samsung
- Samsung Galaxy A15
- Samsung Galaxy A15 5G
- Samsung Galaxy A16 5G
- Samsung Galaxy A25 5G
- Samsung Galaxy A26 5G
- Samsung Galaxy A33 5G
- Samsung Galaxy A34
- Samsung Galaxy A35
- Samsung Galaxy A54
- Samsung Galaxy A55
- Samsung Galaxy S20 FE
- Samsung Galaxy S21 Ultra 5G
- Samsung GALAXY S22 PLUS 5G
- Samsung Galaxy S23
- Samsung Galaxy S23 FE
- Samsung Galaxy S23 Ultra
- Samsung Galaxy S23+
- Samsung Galaxy S24
- Samsung Galaxy S24 FE
- Samsung Galaxy S24 Ultra
- Samsung Galaxy S24+
- Samsung Galaxy S25
- Samsung Galaxy S25 Edge
- Samsung Galaxy S25 Ultra
- Samsung GALAXY S25+
- Samsung Galaxy XCover 6 Pro
- Samsung Galaxy Z Flip3 5G
- Samsung Galaxy Z Flip4
- Samsung Galaxy Z Flip6
- Samsung Galaxy Z Flip7
- Samsung Galaxy Z Flip7 FE
- Samsung Galaxy Z Fold4
- Samsung Galaxy Z Fold5
- Samsung Galaxy Z Fold6
Muut merkit
- Fairphone 6 5G
- Google Pixel 8
- Google Pixel 8 Pro
- Google Pixel 9 Pro
- Google Pixel 9 Pro XL
- Google Pixel 9a
- HONOR 90
- HONOR 90 Lite
- HONOR Magic5 Pro
- HONOR Magic4 Lite 5G
- HONOR Magic4 Pro
- HONOR Magic5 Lite
- Motorola Edge 20
- Motorola Edge 30 Ultra
- Motorola Razr 40 Ultra
- Motorola Razr 50 Ultra
- Nothing Phone 2
- Nothing Phone 2a
- Nothing Phone 2a Plus
- OPPO A18
- OPPO Find X5
- OPPO Find X5 Pro
- Xiaomi 12T Pro
- Xiaomi 13 Lite
- Xiaomi Redmi Note 11 Pro 5G
