Tietoa meistä
Vaihtokapula on käytettyjen puhelimien osto- ja myyntipalvelu.
Vaihtokapula on käytettyjen puhelimien osto- ja myyntipalvelu.
Käytettyjen puhelimien kiertotalous on Suomessa vielä hiukan rikki, mutta me Vaihtokapulassa olemme päättäneet pistää sen kuntoon.
Juuri sopivanlaisen kapulan löytäminen on ollut vaikeaa, ja varsinkin Android-puhelimet ovat loistaneet poissaolollaan suosituilla kauppapaikoilla. Samaan aikaan suomalaisilla kerääntyy laatikoihinsa kasamäärin käytettyjä kännyköitä, joilla olisi aitoa käyttöarvoa. Nyt korjataan koko homma uusille urille!
Vaihtokapulan ostaminen on helppoa ja huoletonta, sillä ennen myyntiin nostoa kaikki käytetyt puhelimet käyvät läpi tiukan syynin. Kaikilla Vaihtokapuloilla on muutama yhteinen nimittäjä:
Meillä Vaihtokapula-tiimissä on kaikilla palava halu antaa mahdollisimman monelle puhelimelle pari lisäelämää ja pienentää kännyköiden ympäristökuormaa.
Sähkölaitteiden elinkaarten pidentäminen ja hallittu kierrättäminen on supertärkeää, sillä elektroniikkaromu on maailman nopeiten kasvava jätevirta. Lisäksi kännykät sisältävät kasamäärin arvokkaita jalometalleja, joiden louhimisen globaali hiilijalanjälki on valtava.
Vaihtokapula on myös yhteiskunnallisesti hyvä valinta. Lisäämme digitaalista yhdenvertaisuutta tarjoamalla suomalaisille hyviä puhelimia halvalla. Laitetaan yhdessä hyvä kiertämään!
Käytetyn puhelimen ostamiseen, myymiseen ja kierrättämiseen liittyy monen mielessä epävarmuuksia ja jopa turvattomuuden tunnetta. Uskallanko maksaa ennen kuin saan tuotteen? Vastaako puhelimen kunto luvattua? Pääseekö joku käsiksi tietoihini, jos myyn vanhan puhelimeni?
Huoli pois! Vaihtokapula tekee käytetyn puhelimen ostamisesta tasan yhtä helppoa ja turvallista kuin uudenkin hankkiminen on. Ja vanhat luurit hoidamme kiertoon tietoturvallisesti.
Tunnistimme kännyköiden kiertotaloudessa tiettyjä kitkatekijöitä, jotka halusimme poistaa. Halusimme kuumeisesti saada isossa mittakaavassa suomalaisten luurit kiertoon. Itse asiassa "Luurit kiertoon" oli projektimme ensimmäinen työnimi.
Ideoinnin ja workshoppauksen johtopäätös oli, että Suomi tarvitsee uudenlaisen kauppapaikan käytetyille puhelimille – sellaisen, jossa käytetyn puhelimen ostaminen ja myyminen on helppoa ja turvallista. Aika nopeasti ymmärsimme, että ison muutoksen tekeminen kysyy isoja muskeleita. Niinpä perustimme Vaihtokapulan DNA Oyj:n sateenvarjon alle itsenäiseksi liiketoiminnaksi vuoden 2022 lopulla.
DNA:n maanlaajuisen myymäläverkoston sekä huipputehokkaan logistiikan ansiosta pystymme myymään puhelimia suoraan sanottuna törkeän halvalla. Lisäksi DNA Kaupan ammattitaitoinen henkilökunta on kaikkien asiakkaidemme palveluksessa. DNA Kaupassa hoituu muutkin asiat kätevästi:
Melko harva firma, saati kellarista ponnistava startup voi lyödä heti pöytään näin kovat asiakasedut. Laitetaan yhdessä hyvä kiertämään!